BioWare-studiolta voidaan odottaa seuraavaksi kokonaan uuden pelin paljastusta.

EA-pomo Patrick Söderlund vihjasi BioWaren uudesta projektista GamesIndustry-julkaisun haastattelun yhteydessä. Söderlundin mukaan BioWarelta voidaan odottaa kokonaan uutta peliä, eikä luvassa olisi esimerkiksi yhtiön Star Wars -lisenssiä hyödyntävää sisältöä. Söderlund ei kuitenkaan antanut vihiä tulevan projektin sisällöstä.

-Olemme olleet hyvin avoimia BioWaren työstämästä uudesta projektista, ja pääsemme myös puhumaan siitä lähitulevaisuudessa, Söderlund kertoi.

Söderlundin mukaan myös muut EA-tiimit työskentelevät kokonaan uusien peliprojektien parissa, vaikka yhtiöllä onkin hallussaan merkittävä joukko tunnettuja pelisarjoja.

-Kyse on tasapainosta, eikö totta? Varmistamme, että työskentelemme Battlefieldin, FIFAn, Maddenin tai Star Warsin parhaaksi, mutta jatkamme myös panostuksiamme kokonaan uusiin asioihin.

Fanien odotellessa uutta BioWare-peliä on studiolla kädet täynnä nykyisen projektinsa kanssa. Roolipeleistään tunnettu studio työstää paraikaa Mass Effect: Andromedaa, jonka on määrä ilmestyä ensi vuoden alkupuolella.

Lähde: GamesIndustry

Lisää luettavaa