Loppukesästä pc:llä ja Xboxilla kauhistellut Blair Witch ei jätä PlayStation 4:ää väliin. 90-luvunmenestyselokuvaan etäisesti pohjautuva peli tuodaan Sonyn alustalle 3. päivä joulukuuta 30 euron hintaan.

Pidemmässä odottelussa on ollut se oma etunsa, että peliin luvataan mukaan niin pelillisiä kuin teknisiä parannuksia alkuperäiseen julkaisuun nähden. Koirahahmo Bulletiin keskittyvä Good Boy Pack sisältyy sekin mukaan ja tekee ihmisen parhaasta ystävästä eloisamman uusilla animaatioilla ja kevyesti kustomoitavan. Pelin sisäinen kännykkä saa samaan syssyyn muutaman uuden pelin pelattavaksi.

Viilaukset nähdään yhtälailla pc:llä ja Xbox Onella. Kaikista versioista on luvassa myöhempänä ajankohtana vielä myös fyysiset versiot.

Ohessa PlayStation 4 -version myötä julkistettu tuore traileri.

Lisää luettavaa