Blizzard aikoo päivittää MOBA-peliään ”kyllästymiseen asti” / Uutiset / pelaaja.fi

Blizzard aikoo päivittää MOBA-peliään ”kyllästymiseen asti”

4.02.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
0

Blizzard uhoaa parantelevansa ilmaista Heroes of the Storm –areenarymistelyään lopun aikoihin asti.

PC Gamer –lehden haastattelussa pelin ohjaaja Dustin Browder kertoi yhtiön yrittävän kaikkensa pitääkseen pelin tuoreena. Suljettu Heroes –beetatesti ei ole vielä päättynyt, mutta suunnitteilla on nyt jo uusia hahmoja, karttoja ja pelitiloja.

– Päivitystahtimme ei hidastu, ennen kuin joku alkaa valittaa asiasta. Aiomme lisätä Heroesiin sisältöä jatkuvasti vielä julkaisunkin jälkeen, ja tahdomme pitää vauhtia yllä. Peli ei saa alkaa toistaa itseään, Browder selittää haastattelussa.

Tällä hetkellä pelin testiversio sisältää 33 hahmoa ja kuusi erilaista karttaa, joista kukin kannustaa pelaamaan tietyin tavoin. Julkaisuvalmis peli ei kuitenkaan Browderin mukaan ole.

– Pelistä puuttuu vielä perusominaisuuksia, joita ilman sitä ei voi julkaista. Lisäksi tahdomme varmistaa, että kaikki palvelinten päässä toimii täydellisesti hyvän pelikokemuksen varmistamiseksi. Sisällön puolesta olisin kuitenkin jo halukas julkaisemaan pelin, Browder kertoo.

Heroes of the Stormin beetatesti on parhaillaan käynnissä, ja mukaan toimintaan pääsee edelleen ostamalla Blizzardin verkkokaupasta löytyvän Founder’s Pack –paketin. Varsinaista julkaisupäivää peli ei ole vielä saanut.

Videokuvaa beetasta voi katsastaa alta.

Lähde: PC Gamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.