Blizzard Entertainment on antanut potkut yhtiön työntekijäarviointeja vastustaneelle World of Warcraft Classic -pääkehittäjälle.

Bloomberg-julkaisu kertoo yhtiön lopettaneen Brian Birminghamin työsuhteen hänen asetuttuaan julkisesti Activision Blizzardin arviointikäytäntöjä vastaan. Activision Blizzardin kerrotaan edellyttävän kaikilta tiiminvetäjiltään alaistensa arvioimista siten, että noin viiden prosentin tiimiläisistä arvioidaan suoriutuvan heikosti työssään.

Arviointikäytäntöä perustellaan työntekijöiden kannustamisella osaamisensa ja suoriutumisensa kehittämiseen. Sen kerrotaan kuitenkin vaikuttavan myös työntekijöiden tulospalkkioihin sekä laskevan mahdollisuuksia tuleviin palkankorotuksiin ja ylennyksiin.

Birmingham purki turhautumistaan käytäntöön työntekijöille lähettämässään sähköpostissa. Hänen mukaansa arviointikäytäntö kannustaa työntekijöitä kilpailemaan keskenään ja sabotoimaan toistensa työtä, mikä rapauttaa tiimien luottamusta ja luovuutta. Birmingham kertoi myös suunnitelleensa irtisanoutumista käytännön vuoksi ja ilmoitti yhtiön henkilöstöosastolle aikovansa kieltäytyä työskentelemästä niin pitkään, kuin arviointikäytäntö olisi voimassa. Blizzard teki kuitenkin Birminghamin irtisanoutumissuunnitelmat tarpeettomiksi päättämällä hänen työsuhteensa.

Birmingham itse kommentoi tapausta Twitterissä kertomalla, ettei hänen pyrkimyksenään ollut tuoda tilannetta julkisuuteen. Hän kertoo olevansa halukas palaamaan Blizzardille, jotta hän voisi muuttaa käytäntöä yhtiön sisältä päin. Hänen mukaansa arviointimalli on herättänyt laajaa vastustusta Blizzardin sisällä, mutta studio joutuu käyttämään sitä emoyhtiö Activision Blizzardin vaatimuksesta.

Blizzardin edustaja kommentoi arviointiprosessia Bloombergille toteamalla sen edistävän erinomaista suoriutumista. Mallin kerrotaan myös varmistavan, että odotuksia heikommin suoriutuvat työntekijät saavat rehellisempää palautetta, sovitetun palkitsemisen sekä suunnitelman suoriutumisensa kehittämiseksi.

Lähde: Bloomberg

Lisää luettavaa