Nettiroolipeli World of Warcraft täyttää jo 10 vuotta, ja tekijästudio Blizzard juhlistaa synttäreitä marraskuussa tuomalla takaisin kadonnutta pelattavaa WoW:in alkuvaiheilta.

Pelaajat pääsevät taas vierailemaan Molten Coressa, pelin ensimmäisessä raid-taistossa, joka uusitaan nyt 40 hengen raid finder -versiona. Valtavat 40 hengen raidit sysättiin hiljalleen syrjään tiivimpien kymmenen ja parinkymmenen hengen ryhmien tieltä, joten myöhemmin mukaan tulleet pelaajat saavat nyt maistiaisia jo unohdutetusta raidaustyylistä. Ragnaroksen kaatajille on tarjolla palkinnoksi ratsastettava versio Core Hound -koirista, ja jo peliin sisään pääseminen juhlan aikana palkitaan söpöllä Molten Corgi -hauvalla.

PVP-puolellakin tarjoillaan nostalgiaa. Tarren Mill oli pelin ensimmäinen ja aidoin vahingossa syntynyt taistelukenttä, jossa Alliancen ja Horden pelaajat pieksivät toisiaan pieksämisen ilosta. Pelin seuraava PVP-kartta onkin tältä pohjalta kehitetty Tarren Mill vs Southshore -taistelu, jossa on tällä kertaa jopa jonkinlaiset voittotavoitteet.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa