Blizzard julkisti uuden verkkopelinsä – tässä on Overwatch

Blizzard on julkistanut kokonaan uuden pelin nimeltä Overwatch. Luvassa on tiimipohjaista moninpeliräiskintää.

8.11.2014 12:59

Blizzard Entertainment on paljastanut täysin uuden pelinimikkeen osana BlizzCon 2014 -tapahtumaansa. Uutukainen kantaa nimeä Overwatch ja kyseessä on värikylläinen tiimipohjainen räiskintäpeli.

Peliä esiteltiin BlizzConin avajaistilaisuudessa kahden trailerin voimin. Toinen oli puhdas animaatiotraileri, jossa valotettiin pelin maailmaa, kun taas toinen meneekin sitten jo suoraan asiaan. Nähtäville siinä saadaan erityisesti pelin useita erilaisia hahmoluokkia ja niiden erilaisia kykyjä.

Peliblogi Kotakun toimittajan Jason Schreierin tietojen mukaan Overwatch sai syntynsä Blizzardin peruuntuneeksi kerrotun Titan-projektin pohjalta. Peli on ollut hänen tietojensa mukaan kehityksessä nykyisessä muodossaan ainakin viime vuodesta lähtien.

Overwatch on tarkoitus saada beetatestattavaksi ensi vuoden puolelle. Beetaan voi rekisteröityä pelin kotisivujen kautta. BlizzConissa peli on parhaillaan jo testattavissa.

Lähde: Jason Schreier (Twitter)

Lisää luettavaa