Blizzard on joutunut hyllyttämään kaksi Overwatch 2 -hahmoa bugien vuoksi.

Viime viikolla julkaistu Overwatch 2 on kärsinyt alkutaipaleellaan ruuhkia aiheuttaneista verkkohyökkäyksistä. Lisäksi Blizzard kertoi jo korjanneensa bugin, jonka kerrotaan aiheuttaneen pelin sisäisessä kaupassa tehtyjä vahinko-ostoksia. Overwatch 2:n vastoinkäymiset eivät kuitenkaan jääneet tähän.

Nyt Blizzard on kertonut hyllyttäneensä Bastion- ja Torbjörn-hahmot tilapäisesti korjaustöiden vuoksi. Bastion on herättänyt turhautumista ja huvitusta pelaajissa, sillä hahmon erikoiskyky on sallinut pelaajien pommittaa taistelukenttää kohtuuttoman ylivoimaisilla iskuilla.

Torbjörniä koskeva bugi taas aiheuttaa hahmon Overload-kyvyn keston tuplaantumisen, mikäli painiketta painaa juuri oikealla hetkella. Torbjörn on kuitenkin bugista huolimatta myös korjaustöiden aikana saatavilla Overwatch 2:n pikapelitilassa.

Blizzard ei ole vielä antanut arvioitua aikataulua korjaustöiden kestolle. Studion julkaiseman viestin mukaan molempien hahmojen jäähyjen arvioidaan jäävän lyhytaikaisiksi.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa