Blizzard leikkaa suosituimpien Hearthstone-korttien voimaa

Blizzard valmistautuu tuomaan syyskuussa uuden tasapainopäivityksen Hearthstoneen. Näin ollen muun muassa Leeroy Jenkins menettää voimaansa.

13.9.2014 12:16

Blizzard Entertainment valmistautuu tekemään kourallisen uusia tasapainoituksia Hearthstone-virtuaalikorttipeliinsä. Näillä näkymin 22. päivä syyskuuta yhtiö julkaisee peliin päivityksen, joka heikentää suosittuja Leeroy Jenkins- ja Starving Buzzard -kortteja.

Leeroy Jenkinsin osalta Blizzard on aikeissa nostaa kortin hintaa neljästä manasta viiteen. Tällä tavoin kehittäjät pyrkivät rajoittamaan taktiikoita, joilla pelaajat pystyivät tekemään massiivista vahinkoa vihollisiinsa, vaikka pelaajalla ei ennen Leeroyn käyttämistä olisikaan kortteja pöydällä.

Blizzard perustelee ratkaisua sillä, kuinka heidän mielestään tärkeän osan Hearthstonesta muodostavat nimenomaan taistelut pelipöydän hallinnasta. Leeroy-taktiikoiden ei ole näin ollen ole katsottu sopineen yhteen pelin ydinidean kanssa.

Hunter-hahmoluokan erikoisuuksiin kuuluvan Starving Buzzardin osalta Blizzard on vuorostaan nostamassa kortin hintaa peräti nyt kahdesta manasta viiteen, joskin samalla kortin hyökkäys nousee kahdesta pisteestä kolmeen ja elinvoima pisteestä kahteen. Näin kehittäjät pyrkivät tasapainottamaan hieman vauhtia, jolla Hunter-pelaajat pystyivät nostamaan itselleen kortteja pelin aikana.

Starving Buzzardin erikoisuus on, että aina kun Hunter kutsuu Beast-tyypin kortin pelikentälle, saa tämä Buzzardin avulla samalla nostaa ilmaisen kortin.

Tuleva tasapainopäivitys tulee olemaan viimeinen ennen BlizzConin yhteydessä marraskuussa pelattavaa Hearthstonen maailmanmestaruusturnausta.

Lähde: Hearthstone (kotisivu)

Lisää luettavaa