World of Warcraftin seuraava laajennus kantaa nimeä Warlords of Draenor. Paljastus tehtiin osana tänään startanneen BlizzCon-tapahtuman avajaisseremoniaa Blizzardin Chris Metzenin johdattelemana.

Warlords of Draenorin myötä World of Warcraft laajenee Draenorin maailmalla, joka luonnollisesti tuo mukanaan varsinkin uusia palkintoja, varusteita, tehtäviä ja vihollisia pelaajien ihmeteltäväksi. Muiden yleisominaisuuksien osalta peliin ujutetaan samalla myös uusittuja hahmomalleja, mahdollisuus boostata hahmoja suoraan tasolle 90 ja nouseepa tasokattokin nyt aina sataseen asti.

Kikkailemisen osalta Draenorin mailla ja mannuilla nähdään lisäksi myös mahdollisuus rakentaa eräänlaisia muokattavia varuskuntia maailmaan. Tätä kautta ajan myötä pelaajat voivat muun muassa värvätä tekoälyhahmoja puolelleen erilaisia askareita tekemään.

Pientä hienosäätöä myös pelin kulkuun liittyen tullaan näkemään. Blizzard erityisesti haluaa Warlords of Draenorin myötä rohkaista pelaajia tutkimaan ympäristöjä enemmän, ja onpa toiveena myös lisätä hieman vielä arvaamattomuuttakin seikkailuihin.

Ohessa laajennuksen traileri ja pari esittelypätkää.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa