
Blizzard Entertainmentilla luovissa johtopuuhissa toiminut Rob Pardo on jättämässä arvostetun pelitalon taakseen. Asia on noussut esiin miehen itsensä aloitteesta hänen jaettua uutiset World of Warcraftin virallisella keskustelufoorumilla.
– Jokainen loppu on alku ja tämä päivä merkitsee uutta alkua minulle. Vietettyäni Blizzardilla 17 vuotta olen pitkän ja varovaisen mietinnän jälkeen tehnyt haastavan ja katkeransuloisen mutta lopulta jännittävän päätöksen jahdata seuraavaa kappaletta elämässäni ja urassani, Pardo kirjoittaa.
44-vuotias Pardo on pitkän Blizzard-uransa aikana ehtinyt olla mukana monen nimekkään pelin kehityksessä. Mies on toiminut suunnittelija muun muassa niin Diablo II:n kuin StarCraftinkin parissa. Pääsuunnittelijan roolissa hän oli myös rakentamassa niin Warcraft III:a kuin myös World of Warcraftia ja sen ensimmäisiä laajennuksia.
Vuonna 2006 Time-lehti liitti Pardon osaksi Time 100 -listaansa, joka luettelee vuosittain sata maailman vaikutusvaltaisinta ihmistä.
Ainakaan toistaiseksi Pardo ei omien sanojensa mukaan pysty vielä kertomaan, minne hänen uransa vie seuraavaksi. Ennen töiden jatkamista hän aikoo viettää aikaa muun muassa perheensä ja kerääntyneen pelipinon kanssa.
Lähde: Battle.net
Kommentit
Rupee WoWin liekki hiipuu, onneksi kyseinen peli ei koskaan napannut johtuen varmaan siitä että pelaamisesta piti maksaa mielummin laitto vaikka rahat brenkkuun ja lähti naurattaa naisia..
mitäs 9-10 vuotta pelissä ollu kuukausimaksu siinä missä moni muu on joutunu laittaan free to play on kaikkea muuta kuin liekin hiipumista
Wow täyttää 10v ja vieläkin kuukausi maksut ja 7milj. tilaajaa. Hyvin näyttää menevän.uutta lisäriä pukkaa
On siinä naisia mahtanut naurattaa kun kaveri 12 euron brenkku huuruissa säätää. Aika laihasti tuolla rahalla mitään juomista saa (ellet nyt alkosta jotain halpaa litkua sitten hae) :). Ja mitä tuohon suosion hiipumiseen tulee niin kyllä siellä pojat vielä matkalla pankkiin varmasti hykertelee noilla tilaaja määrillä.