Blizzard-räiskintä Overwatchiin uusia hahmoja ja karttoja ilmaiseksi

Blizzard on vahvistanut, että se on laajentamassa odotettua Overwatch-peliään tulevaisuudessa niin ilmaisin kartoin kuin hahmoinkin.

7.12.2015 23:34

Blizzardin ensi keväällä julkaisunsa saava verkkoräiskintäpeli Overwatch ei ole aikeissa nyhtää pelaajiltaan rahaa lisäsisältöhahmoilla ja -kartoilla. Osana uusinta Overwatch-aiheista kehittäjävideotaan yhtiö on vahvistanut, että se on päättänyt kasvattaa pelin hahmo- ja karttatarjontaa tulevaisuudessa täysin ilmaiseksi.

– Meillä on muutamia ideoita koskien lisäkarttoja ja -sankareita, joita haluaisimme lisätä peliin. Mietimmekin asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että paras keino lisätä kyseistä sisältöä peliin on tehdä se ilmaisilla päivityksillä, Overwatchin ohjaaja Jeff Kaplan selitti.

Vasta aiemmin marraskuussa Blizzard myönsi avoimesti, ettei se ollut vielä tuolloin lyönyt lukkoon tapaa, jolla se tulisi laajentamaan uutuuspeliään. Kaplan toivookin, että tuore julkistus lievittäisi nyt mahdollisia huolia, joita pelaajat ovat saattaneet Blizzardin vielä varsin epämääräisestä viestinnästä saada.

Kaplan toki myöntää edelleen, ettei Blizzard ole vielä päättänyt varmasti, millaisella lisäsisällöllä se on tarkalleen vielä aikeissa tukea Overwatchia ja milloin. Blizzard haluaa ensin varmistaa, ettei se ole lisäämässä peliin jotain, mikä voisi olla potentiaalisesti haitaksi pelikokemukselle. Oletettavasti lisäsisällöstä kuullaankin kunnolla vasta, kun peli on ollut virallisesti ulkona jo tovin aikaa.

Parhaillaan Overwatch käy läpi beetatestivaihetta. Testailu on menossa tauolle tosin joulukuun 10. päivä, mikä kestää aina tammikuun puoliväliin asti. Blizzard käyttää tauon hyödykseen muun muassa analysoidakseen dataa, jota testit ovat tuoneet mukanaan.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa