Blizzard rauhoittelee huhuja Diablo 4:n julkistuksesta BlizzConissa

Blizzard on rauhoitellut huhuja Diablo 4:n esittelystä parin viikon päästä järjestettävässä Blizzconissa.

18.10.2018 07:11

Blizzard on jäähdytellyt Diablo-fanien odotuksia vuotuisesta BlizzCon-tapahtumastaan.

Studio kertoo tuoreessa blogipäivityksessään huomanneensa verkossa ympäriinsä leviävät huhut Blizzardin suunnitelmista Diablo-pelisarjan varalle. Tapahtuma käynnistyy Diablo-pelisarjan tulevaisuutta käsittelevällä paneelilla, mikä tulkittiin viestiksi merkittävästä uudesta pelijulkistuksesta. Diablo 4:n sijaan luvassa saattaa kuitenkin olla jotain hieman maltillisempaa.

-Meillä on useita tiimejä työskentelemässä Diablo-projektien parissa, emmekä malta odottaa pääsevämme kertomaan teille niistä … kunhan aika on valmis, Blizzardin blogipäivityksessä todetaan.

-Vaikka emme ole valmiita paljastamaan kaikkia projektejamme, aiomme jakaa joitakin Diablo-aiheisia uutisia tapahtumassa.

Viestissä muistutetaan myös Diablo 3:n Nintendo Switch-versiosta, joka julkaistaan BlizzCon 2018:n aloituspäivänä 2. marraskuuta.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa