Blizzard-tarinavelho Chris Metzen siirtyy sivuun 23 vuoden palveluksen jälkeen

Reilut 20 vuotta Blizzardilla vaikuttaneen Chris Metzenin on tullut aika siirtyä sivuun yhtiöstä.

13.9.2016 19:05

23 vuotta Blizzard Entertainmentilla vaikuttanut pelintekijä Chris Metzen on jättämässä yhtiön taakseen. Osana Battle.nettiin jätettyä jäähyväisviestiään mies on kertonut vetäytyvänsä ainakin jonkinasteiselle eläkkeelle voidakseen keskittyä jatkossa paremmin perheeseensä.

– He ovat elämäni ydin sekä lähde ilolleni ja inspiraatioilleni. Sen lisäksi, että olemme kasvattaneet kahta pikkuista, toivotimme perheeseen hiljattain tervetulleeksi myös uuden vauvan. Kotona heidän kanssaan oleminen, ajan ja tilan saaminen elämälle sekä vaimoni rakastaminen ovat nyt asioita, joista urani muodostuu, Metzen kertoo viestissään.

Blizzardilla ollessaan Metzen hallinnoi erityisesti yhtiön tarinoihin keskittyneitä kehityspuuhia. Vuosien varrella hän ehti vaikuttamaan niin Warcraft-, Diablo– kuin StarCraft-sarjankin muodostumiseen.

Lähde: Battle.net

Lisää luettavaa