Overwatch-Kehittäjä Blizzard on paljastanut uusia keinojaan pelikokemuksen parantamiseksi.

Pelin ohjaaja Jeff Kaplan kertoo studion valjastaneen tekoälyn tunnistamaan huonosti käyttäytyviä pelaajia Overwatch-massojen joukosta. Studion tavoitteena on tunnistaa esimerkiksi sopimatonta kieltä käyttävät pelaajat automaattisesti koneoppimista hyödyntäen.

-Olemme opettaneet peleillemme mitä sopimaton kieli on, mikä on tavallaan hauskaa, Kaplan kertoi Kotaku-julkaisulle.

-Ajatuksenamme on, ettei meidän tarvitse odottaa ilmoitusta päätelläksemme, että jokin on peliyhteisön kannalta myrkyllistä.

Tällä hetkellä tekoälyn avulla rangaistaan vain pahimpia ongelmapelaajia, jotta sanktioiden oikeellisuudesta ei jäisi epäselvyyttä. Tekoälyä voidaan säätää myös niin, että pelaajia rangaistaan vasta toistuvasta huonosta käytöksestä.

-Kun on kyse raportoinnista ja pelaajien rankaisemisesta, haluamme aloittaa ääritapauksista ja löytää sitten keinot löysätä kriteerejä.

Kielenkäytön ohella studion suunnitelmissa on myös muun huonon pelikäytöksen tunnistaminen koneoppimisen avulla. Jatkossa Overwatch voi siis tunnistaa automaattisesti taistelukentällä törttöilevät pelaajat.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa