Blizzard-veteraani Chris Metzen on palannut World of Warcraftin pariin.

Metzen ilmoitti vuonna 2016 lopettavansa Blizzard Entertainmentin palveluksessa. Pitkän uran tehnyt pelinkehittäjä kertoi tuolloin jäävänsä eläkkeelle voidakseen keskittyä paremmin perheeseensä. Nyt Metzen on kuitenkin palannut takaisin Blizzardin palvelukseen.

Warcraft-pomo John Hight kertoo Metzenin liittyneen Warcraftin johtotiimiin luovana neuvonantajana. Hightin mukaan Metzen keskittyy aluksi World of Warcraftiin, mutta hänen roolinsa laajenee jatkossa myös muihin Warcraft-sarjan peleihin.

23 vuoden uran Blizzardin palveluksessa tehnyt Metzen kuului alkuperäisen Warcraftin kehitystiimiin. Lisäksi on hän ollut vuosien varrella mukana myös Diablo– ja Starcraft-pelisarjojen kehittämisessä.

Lähde: Blizzard

Lisää luettavaa