Blizzardilla oli työstössä Diablo III:n toinen laajennus sekä Dark Souls -henkinen sivuprojekti – molemmat lakkautettiin

Blizzardin mukaan useita Diablo-projekteja on kehitteillä, mutta monia on näemmä myös lakkautettu.

22.11.2018 10:56

Tuoreimpien raporttien mukaan Blizzardilla oli yhteen aikaan työstössä toinen maksullinen laajennus Diablo III:lle sekä kokonaan uusi Diablo-sivuprojekti, joka olisi kumartanut Dark Souls -pelisarjan suuntaan.

Kotakun Jason Schreierin laajassa raportissa mainitaan yhtiön työstäneen molempia projekteja viimeisen viiden vuoden ajan, kunnes kummatkin niistä lakkautettiin ennen aikojaan.

Laajennuksen kohtalona oli kaatua jo ennen kuin Reaper of Souls julkaistiin, kun nimettömänä pysyvän kehittäjän mukaan Blizzardin ylempi taho piti Diablo III korjaamattomana epäonnistumisena. Monien mielestä juuri Reaper of Souls korjasi monet peliä vaivanneet ongelmat ja herätti sen uudestaan eloon, mutta tuomio oli jo siinä vaiheessa annettu.

– He kertoivat tiimillemme, että olette viimeistelleet Reaper of Soulsin ja se on todella hyvä, mutta meidän mielestä IP:n kannalta parasta on siirtyä nyt Diablo IV:n kimppuun, missä muodossa se ikinä sitten julkaistaankaan. Minun näkemäni mukaan tiimimme yleisfiilis päätöksestä oli se, että johtohahmot eivät enää luottaneet meihin. Heidän mielestään Diablo III oli aivan järkyttävä pettymys, nimeton kehittäjä paljastaa.

Peliä kehittäneen Team 3:n mielestä päätös oli pettymys, sillä heidän mielestään toinen laajennus olisi voinut entisestään parantaa Diablo III:a Reaper of Soulsin jälkeen.

Lakkautuksen jälkeen monet Team 3:n kehittäjistä siirrettiin muihin projekteihin Blizzardilla, mutta osa ryhtyi suunnittelemaan sarjan seuraavaa ilmestystä. Tähän projektiin saapui myös Reaper of Soulsin ohjaaja Josh Mosqueira.

Koodinimellä Hades kulkenut projekti oli lähteiden mukaan ”diablomainen ote Dark Soulsista”. Pelin oli tarkoitus olla goottinen ja haastava luolastorymistely, jossa kuvakulma siirrettiin perinteisestä isometrisestä selän taakse kolmanteen persoonaan. Suunnanmuutos oli niin suuri, että Blizzard harkitsi sitä kokonaan omaksi sivuprojektiksi Diablo IV:n sijaan.

Projektin kehitystä vaivasi kuitenkin lukuisat ongelmat, minkä seurauksena se lakkautettiin vuoden 2016 puolessa välissä. Tuolloin mukana olleet henkilöt siirrettiin takaisin työstämään silloin kehitteillä ollutta Rise of the Necromancer -päivitystä sekä parhaillaan kehitteillä olevaa Diablo IV:ää.

Kotaku kysyi Blizzardilta kommenttia yllä oleviin huhuihin, joihin yhtiö vastasi varsin perinteiseen sävyyn:

– Meidän mielestämme pelien lakkautus on jopa voimavara – niissä näkyy meidän sitoutuminen laatuun ja kuinka olemme aina toimineet. Historiallisesti tarkasteltuna olemme julkaisseet viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana noin 50 % projekteista, joiden parissa olemme työskennelleet – jäljelle jääneet edustavat meidän mielestä Blizzard-laatua. Pelin julkaisematta jättäminen on tietenkin aina vaikea päätös, mutta se on johtanut meidän kohdalla aina oikeaan ratkaisuun. Titanin lakkautus johti Overwatchiin ja Nomadin lakkautus World of Warcraftiin.

Blizzard julkisti hiljattain mobiililaitteille ilmestyvän Diablo Immortalin, minkä lisäksi yhtiö on maininnut työskentelevän usean Diablo-projektin parissa.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa