
Redfallin kehittäjillä oli vakavia huolia pelin tilasta jo kauan ennen ongelmallisen pelin julkaisua.
Keväällä ilmestynyt Redfall sai ilmestyessään tyrmäävän vastaanoton sekä kriitikoilta että pelaajilta. Kesken kehitystyön Microsoftin omistukseen siirtyneen Arkane Studiosin pelin kehitysvaikeudet alkoivat jo edellisen omistajan aikaan, Bloomberg-julkaisun raportti kertoo.
Bloombergin mukaan Arkane aloitti Redfallin kehittämisen jo vuonna 2018. Tuolloin ZeniMax-yhtiön omistuksessa toimineen studion emoyhtiö odotti kehitysstudioiltaan mikromaksupainotteisempia pelejä, minkä vuoksi myös Arkane alkoi kehittää moninpelipainotteisempaa projektia. Redfallin kehityksen kerrotaan kuitenkin kärsineen alusta saakka vaikeuksista, joita selkeän suunnan puute sekä yksinpelin ja verkkopelin suunnittelun väliset ristiriidat tuottivat kehittäjille.
Projektin kehityksestä perillä olevien lähteiden mukaan Arkane kärsi myös henkilöstön puutteesta Redfallin kehityksen ajan. Studiolla ei ollut riittävästi kehittäjiä moninpeliprojektin kehitykseen, eikä se pystynyt pitämään kiinni kokeneemmista kehittäjistään tai täyttämään avoimia työpaikkoja riittävän tehokkaasti.
Arkane Studios päätyi lopulta Microsoftin omistukseen yhtiön hankittua ZeniMaxin studiot vuonna 2020. Bloomberg kertoo monien kehittäjien toivoneen tuolloin uusien omistajien peruuttavan vaikeuksista kärsineen Redfallin kehityksen tai tarjoavan heille tilaisuuden työstää se uudelleen yksin pelattavana pelinä. Microsoftin kerrotaan kuitenkin sallineen ZeniMaxin toimia omalla tavallaan myös yrityskaupan jälkeen, eikä projektia enää pystytty pelastamaan, vaikka sen julkaisu viivästyikin lopulta kevääseen 2023.
Lähde: Bloomberg
Kommentit
Miksi juuri tälle pelille piti lätkäistä 70€ hintalappu? Maltillisemmalla hinnoittelulla olisi vastaanotto ollut varmaan parempi.
Koska Microsoft ei tällä hetkellä tiedä miten se saisi laivan käännettyä pois karikolta.
Oliko tämä hypetetty vain koska oli Bethesdan julkaisema? Jos ostaa pelin heti julkaisussa ja onkin erittäin ala-arvoinen tekele, saa siitä syyttää vain itseään näiden viimevuosien pelijulkaisujen valossa. Sen vertan hangessa höyryävä tuote etten kokeilisi edes ilmaiseksi
Hieno pelivuosi tulossa mikkikseltä. Redfall ja hikinen avaruuspeli Bughesda tyyliin. Ei ihme että PS porskuttaa myynneissä kaukana horisontissa. Phil ite myönsi ettei ne edellisen sukupolven takia enää tule saamaan pleikkaria kiinni. "Ei ihmiset ala myymään pleikkareita yhden pelin takia ja ostamaan Xboxia tilalle"
Miksi porukka muutenki ostaa sellaista peliä, joka tulee 1 Day game passiin
Tästä jutusta tulee mieleen Bioware, joka koki aika lailla saman kohtalon - EA pisti yksinpeleihin erikoistuneen firman puurtamaan moninpeliä (Anthem). Pelille kävi niinkuin kävi ja Biowarelta alkoi samoihin aikoihin lähteä kokeneempaa porukkaa muihin firmoihin. Nyt siellä sitten ollaan ihmeissään, kun uusien Dragon Age- ja Mass Effect-pelien kehitys vaikeutuu osaavien RPG-veteraanien puuttuessa tiimistä.
Arkanenkin vahvuus on nimenomaan yksinpelattavat tarinalliset pelit, joten Bethesdan olisi ehkä kannattanut kuunnellä pelintekijöitä eikä jääräpäisesti ajaa omia ideoitaan dollarinkuvat silmissään.
@Kalastajamies
Varmaa koska gamepass maksaa 15e kuussa. Jos pelaat aktiivisesti jotai multiplayer peliä tulee loppupeleissä halvemmaksi ostaa se.
.
Jos Gamepass ei kiinnosta muuten kuin yhden pelin osalta.
Olen tilannut ja tilaan jatkossakin game passia tai plus extraa jopa yhden peli takia. Ei aina ole varma onko sopiva peli, jos ei osukkaa. Aina voi kokeilla toista peliä 🤷.