Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi

Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008

14.9.2011 22:31

Blu-ray-elokuvien myynti lähti kovaan nousuun viime joulukuussa. Blu-ray-elokuvia myytiin viime joulukuussa Britanniassa 400 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007 samalla aikavälillä.

Blu-ray-formaatti selätti kilpailevan HD DVD:n vuoden 2008 alussa, jonka vaikutukset näkyvät nyt myynneissä. Blu-rayn myyntejä on vauhdittanut myös Blu-ray-soitinten ja PS3:n alentuneet hinnat.

Dvd:stä ollaan silti vielä kaukana. Britanniassa myydyin Blu-ray oli The Dark Knight, jota myytiin joulukuun aikana 281 000 kappaletta. Parhaiten myyty dvd, Mamma Mia, myi sen sijaan kolme miljoonaa kappaletta jo ensimmäisen viikkonsa aikana.

Lähde: Pocket-Lint

Lisää luettavaa