Bobby Kotick ei ole lähdössä minnekään – Activision-pomo aikoo pysyä toimitusjohtajana, jos Microsoft-kauppa ei mene läpi

Bobby Kotick aikoo jäädä Activisionin johtoon.

11.2.2023 07:01

Activision Blizzardin toimitusjohtaja Bobby Kotick on jäämässä pestiinsä, uudet tiedot kertovat.

Asiasta perillä olevien lähteiden mukaan yhtiötä pitkään luotsannut Kotick olisi jäämässä toimitusjohtajan rooliin, mikäli suunniteltu Microsoft-kauppa ei toteudukaan. Aikaisemmin Kotickin uumoiltiin jättävän pestinsä Activision Blizzardin toimitusjohtajana, mutta tuoreimpien tietojen mukaan hän ei olisikaan väistymässä tehtävästään.

Microsoftin vuosi sitten paljastama kauppasuunnitelma on ollut vastatuulessa. Kauppa on paraikaa niin Yhdysvaltain, EU:n kuin Ison-Britannian kilpailuviranomaisten syynissä. Kyseisistä viranomaisista kaikki ovat ilmaisseet olevansa huolissaan kaupan vaikutuksista kilpailutilanteeseen markkinoilla.

Mikäli yrityskauppa saisi kuitenkin hyväksyntänsä, on Kotickin arveltu joutuvan väistymään toimitusjohtajan roolista. Kaupan etenemisestä saataneen osviittaa lähiaikoina, sillä kaupan on suunniteltu valmistuvan ennen tulevaa kesää.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa