Borderlands 2 lähtee kantoon kesäksi / Uutiset / pelaaja.fi

Borderlands 2 lähtee kantoon kesäksi

9.05.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Kotikonsoleilla ja pc:llä pian kaksikin vuotta remunnut Borderlands 2 on keräämässä uutta elinvoimaa 28. toukokuuta. Pyssyjä moneen lähtöön tarjoava räiskintäseikkailu nähdään tuolloin viimein kannettavassa muodossa pelin saapuessa PlayStation Vitalle.

Iron Galaxyn voimin työstetty Vita-versio on yhteensopiva pelin PlayStation 3 -version tallennusten kanssa mahdollistaen näin kotikonsoliseikkailujen jatkamisen taskukoossa. Vitalla peli sisältää myös jo oletuksena joukon Borderlands 2:n saamaa lisäsisältöä aina pelin kahdesta tarinalaajennuksesta kahteen lisähahmoon ja korotettuun tasokattoon.

Moninpeliäkin Borderlands 2 on tukemassa Vitalla, joskin hieman laihemmassa muodossa kuin alkujaan odoteltiin. Neljän pelaajan sijaan yhteistyöräiskinnän makuun pääsevät kerralla kaksi pelaajaa.

Lähde: PlayStation Europe (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Provenmental kuva
Provenmental

Olisin kyllä ennemmin halunnut Vitan oman Borderlandsin, enkä jotain jonka olen jo PC:llä kokenut aikapäiviä sitten. Jos tämä tosin onnistuu ja myy, niin ehkä sellainen ei olisi tulevaisuudessa mahdoton ajatus :)

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa

Loistava juttu! Tämä tulee varmasti olemaan yhtä suuri menestys kuin Vitalle tehty Bioshock... eiku?!?

Käyttäjän Vorloni kuva
Vorloni

JOS pyörii hyvin, niin Vitas menee kyllä ostoon.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä Vorloni

JOS pyörii hyvin, niin Vitas menee kyllä ostoon.

Pitäisi olla 28-33 fps.