Borderlands 3 on virallista – tältä näyttää julkistustraileri

Borderlands 3 esiteltiin ensitrailerilla. Borderlands 1:n remasteroitu versio ja ehostuksia The Handsome Collectioniin on myös luvassa.

28.3.2019 20:37

Gearbox Software ja 2K Games ovat paljastaneet virallisesti Borderlands 3:n. Uuden pelin julkaisuyksityiskohdista ei ole vielä tietoa, mutta ensimmäisellä kunnon trailerilla piisaa kuitenkin jo runsaasti bongattavaa 

Viisi vuotta työn alla Borderlands 3 esittelee jälleen neljä uutta pelattavaa hahmoa sekä satunnaisgeneraation myötä yli ”miljardi” erilaista asetta, joilla päästään leikkimään useammissakin vaihtelevissa ympäristössä ja taistelemaan tuoreita uhkia vastaan. Monet tutut hahmot tekevät yhtälailla kuitenkin paluun aina tietysti Claptraptia ja Tiny Tinaa myöten.

Lisätietoja pelistä on tarkoitus kuulla huhtikuun 3. päivä.

Yhdessä Borderlands 3:n kanssa Gearbox on lisäksi paljastanut, että alkuperäinen Borderlands ehostuu PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Steam-käyttäjille Borderlands Game of the Year Editionilla. Huhtikuun 4. päivä julkaistava paketti ei vain viilaa peliä graafisesti, vaan ehostaa sitä myös esimerkiksi neljän pelaajan jaetulla ruudulla, uusilla aseilla, kultaisilla avaimilla ja perusnäkymässä asti tällä kertaa esillä olevalla pikkukartalla. Kaikki lisäsisältökin on tungettu mukaan.

Huhtikuun 3. päivä Borderlands: The Handsome Collection -kokoelmapaketti saa lisäksi ilmaisen Ultra HD -lisäsisältöpaketin, joka päivittää paketin tukemaan paremmin PlayStation 4 Pron ja Xbox One X:n tehoja. Borderlands 2 VR vuorostaan nappaa kaiken Borderlands 2:n lisäsisällön itselleen vielä ilmaisella päivityksellä.

Myös näistä on tarjolla trailerit alla.

Lisää luettavaa