Borderlands-kehittäjä työstää uuden sukupolven peliä

Borderlands-pelisarjasta tunnettu Gearbox Software on kertonut työstävänsä ensimmäistä uuden sukupolven peliään.

2.4.2014 06:35

Gearbox Softwaren toimitusjohtaja Randy Pitchford on vahvistanut studion työskentelevän uuden sukupolven projektin parissa.

Pitchford totesi Twitterissä vastauksena fanien kysymykseen, että studio työstää uuden sukupolven peliä paraikaa. Parhaiten Borderlands-yhteistyöräiskinnästä ja viime vuosikymmenellä useamman osan saaneesta Brothers in Arms -sotapelistä tunnettu studio ei toistaiseksi ole paljastanut yksityiskohtia seuraavasta pelistään. Pitchford kertoi, ettei Gearbox ole vielä valinnut tulevan pelin julkaisualustoja, mutta lisää tietoja projektista saatetaan saada vielä tämän vuoden aikana.

Gearbox kertoi helmikuussa, ettei studio työskentele vielä Borderlands 3:n parissa. Studiolla on kuitenkin työn alla kaksi täysin uutta peliä, jonka lisäksi vuonna 2011 Brothers in Arms -pelinä paljastettu Furious 4 on edelleen kehitysvaiheessa.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa