Borderlands-räiskintäsarjan isähahmo nostaa kytkintä / Uutiset / pelaaja.fi

Borderlands-räiskintäsarjan isähahmo nostaa kytkintä

18.04.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Suosittua Borderlands-räiskintäsarjaa luomassa ja vetämässä ollut Matthew Armstrong ei ole enää osa Gearbox Softwaren muonavahvuutta. Omalla henkilökohtaisella Twitter-tilillään mies on vahvistanut, että hänen on tullut aika suunnata kohti uusia seikkailuja.

Armstrongin lähtö osuu samalle ajanjaksolle, jonka sisällä myös Borderlands: The Pre-Sequelia kehittäneen 2K Australia -studion ovet suljettiin. Viestissään pelilehti Game Informerille Armstrong antaa kuitenkin ymmärtää, ettei hän jätä Gearboxia potkujen tai vihan johdosta, vaan koska aika nyt vain sattui olemaan oikea.

– Olen keksijä. Olen valmis tekemään jotain uutta, enkä vain itselleni, vaan kaikille, Armstrong summasi viestissään.

Ennen lähtöään Gearboxilta Armstrong ehti lyhyessä ajassa auttamaan ulos niin sekä Borderlands: The Pre-Sequel -pelin ja siihen julkaistun lisäsisällön kuin myös Borderlands: The Handsome Collection -teräväpiirtopaketin. Seuraavaksi Gearbox on tekemässä siirtymää Borderlands 3:n pariin siinä ohessa, kun se työstää myös uutta Battleborn-peliään uusille konsoleille ja pc:lle.

Armstrong ei ole vielä tarkemmin paljastanut, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi. Jäätelön syömisen lisäksi siis.

Lähde: Game Informer, Matthew Armstrong (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Tää on yksi niistä hyvistä pelisarjoista joita en oo ees kokeillut. Plussasta tullu kaks Borderlandsia, joten niitä tulee kokeiltua jossain vaiheessa. Tai ainaki kakosta. Minkäs teet ko pelejä tuntuu riittävän nyky-yhteiskunnassa. Ei voi ehtiä kaikkia.

Käyttäjän Slipoveri kuva
Slipoveri

Joko se nyt uudistuisi tämäkin pelisarja? Vai vieläkö junnataan paikollaan?

Nostoja