Brutalityt palaavat Mortal Kombatiin – katso myös uusia taistelijoita pursuava tarinatraileri / Uutiset / pelaaja.fi

Brutalityt palaavat Mortal Kombatiin – katso myös uusia taistelijoita pursuava tarinatraileri

27.02.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

NetherRealm Studiosille on iskenyt julkistusvimma Mortal Kombat X:n suhteen. Ensin myöhään torstai-iltana studio vahvisti uudessa verkkolähetyksessään brutality-liikkeiden tekevän pelissä paluun, minkä lisäksi nyt perjantaina julki on tuonut myös Mortal Kombat X:n tarinatilaa esittelevä traileri.

Ultimate Morta Kombat 3:ssa alunperin sarjaan ilmaantuneet brutalityt ovat nimensä mukaisesti hieman fatalityjen tyyppisiä raakoja lopetusiskuja. Mortal Kombat X:ssä niiden käyttö ei vaadi kuitenkaan enää monimutkaisia näppäinyhdistelmiä, vaan ne tapahtuvat otteluiden lopussa pelaajien hyödyntäessä esimerkiksi tietyn hahmon tiettyä erikoisiskua tiettyjen olosuhteiden täytyttyä.

Kaiken kaikkiaan brutalityja pelistä pitäisi löytyä noin sata kappaletta.

Brutalityjen esittelyn löytää alla olevasta videosta 18 minuutin kohdalta. Videolla myös esitellään esimerkiksi Cassie Cagen eri taistelutyylejä.

Uuden tarinatrailerin Mortal Kombat X:stä löytää myöskin ohesta. Video ei pelkästään tarjoa kuitenkaan katsausta uuden pelin tarinatilaan, vaan siinä vilahtaa myös joukko uusia Mortal Kombat -hahmoja. Mukana pelissä tullaan nimittäin näkemään ainakin Jaxin tytär Jacqueline Briggs, Kenshin poika Takashi Takeda sekä Kung Laon jälkeläinen Kung Jin – ja ilmeisesti vieläpä pelattavassa muodossa.

Myös hahmot, kuten Mileena, Shinnok, Baraka, Sindel ja Rain, vilahtavat trailerilla. Heidän roolistaan pelissä ei ole kuitenkaan varmuutta.

Mortal Kombat X julkaistaan huhtikuun 14. päivä Xbox Onelle, Xbox 360:lle, PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Mileena jee! Tuleekohan se tätä varten kehitetty ohjain myyntiin täällä?

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Olen ollut kiinnostunut pelisarjasta mutta mitä vanhemmaksi peli muuttuu sitä vähemmän kiinnostaa.
Pitänee varmaan ostaa tämä mortal combat 10 kun kiinnostaa pelata jotain tappelupeliä pitkästä aikaa, viimeksi pelasin narutoa ja tekkeniä.

Käyttäjän Gamer86 kuva
Gamer86

Odotan innolla tätä MKX peliä :P

Käyttäjän FatTepi kuva
FatTepi

Ite oon aina ollut jotenkin huono tappelupeleissä, mutta Mortal Kombat sarja on aina kiinnostanut ja se onkin ainoa mitä olen pelannut ja hommannut ite sitten PS1 ja tekken3 jälkeen. :) WOOP WOOP!! Innolla odotan ja taisi baraka välähtää taustalla tuossa story trailerissa. Kohdassa 1:08

edit: Kato olihan tuo baraka uutisessa mainittu. Taas niin innolla vaan katto trailerin ja alko kirjotteleen ennenkun luki tekstin.