Bulletstorm-tekijöiden uutuusräiskintä Outriders on nyt myös PS5- ja Xbox Series X -peli – uusi traileri on täällä

Outriders alkaa hiljalleen paljastua. Nyt myös vahvistui, että peli saapuu uudellekin konsolisukupolvelle.

11.2.2020 17:07

People Can Flyn ja Square Enixin räiskintäpeli Outriders ei jää vain nykyisen konsolisukupolven iloksi. Yhtiöt vahvistavat, että PlayStation 4:n, Xbox Onen ja pc:n ohella sitä kelpaa odotella vielä tänä vuonna myös PlayStation 5:lle ja Xbox Series X:lle.

Uusi trailerikin pelistä on nyt ulkona esitellen aiempaa paremmin Outridersin tarinaa ja maailmaa. Lisää paljastuksia on myös vielä luvassa, sillä torstaina 13. helmikuuta, kun noin kello 22.00 Suomen aikaan kehittäjät tarjoavat ensimmäisen silmäyksen Outriders-pelikuvaan.

Outriders julkistettiin virallisesti viime kesäkuun E3-messuilla, joskin vielä vähäisin ensitiedoin. Odottaa sopinee kuitenkin niin yksin kuin yhteistyönäkin pelattavaa räiskintää, jossa pelaajat luovat omat sankarihahmonsa.

Aiemmin People Can Fly on tullut tutuksi varsinkin Bulletstormista, Gears of War Judgmentista kuin Painkillerista.

Lisää luettavaa