Destiny-kehittäjä Bungie on avannut pelin uuden The Taken King -laajennuksen sisältöä tarkemmin.

Studion kehittäjäblogiin on ilmestynyt valtava lista uusista ominaisuuksista, jotka laajennus tulee lisäämään Destinyn jokaiseen versioon.

– Aiomme todistaa, että The Taken King on enemmän kuin lisäosa – se on peli, Bungien yhteisövastaava David Dague summaa blogissa.

Täysin uuden juonikaaren ja siihen liittyvien uusien pää- ja sivutehtävien, hahmojen, vihollisten ja sijaintien lisäksi peliin saadaan täysi lastillinen tuoreita aseita, varusteita ja kykyjä. Pelin tasokattoa nostetaan ja hahmot saavat uusia alaluokkia, joihin erikoistua.

Destinyn kilpailuhenkinen Crucible-pelitila saa laajennuksen myötä lisää karttoja ja pelimuotoja. Luvassa on myös pelin tähän mennessä suurin kuuden pelaajan raid-tehtävä.

Uuden sisällön peliin ahtamisen ohella laajennus tulee uudistamaan ja tasapainottamaan jo olemassa olevia ominaisuuksia taloudesta tehtävien suorittamiseen. Koko listan ominaisuuksista voi lukea täältä.

Kesän aikana Bungien verkkosivuille luvataan ilmestyvän viikoittaisia päivityksiä The Taken Kingin sisällöstä ja ominaisuuksista.

The Taken King julkaistaan PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle ja Xbox Onelle 15. syyskuuta. Laajennus tulee maksamaan erillisenä digitaalisena latauksena noin 40 euroa, mutta se julkaistaan myös kalliimmassa fyysisessä paketissa yhdessä peruspelin ja sen kahden aiemmin ilmestyneen lisäosan kanssa.

Lisäosan E3-trailerin voi katsastaa alta.

Lähde: Bungie, GameSpot, IGN

Lisää luettavaa