Peliyhtiö Bungie on saamassa äärimmäisen vastuun hittisarja Destinysta. Yhdysvaltalaisstudio ilmoitti yhdessä Activisionin kanssa torstaiyönä Suomen aikaan, että osapuolet ovat aloittaneet toimet, joilla Destinyn julkaisuoikeudet siirtyvät kokonaisuudessaan Bungien haltuun.

– Me tiedämme, ettei omakustannetoiminta ole helppoa. Meillä on vielä paljon opittavaa, kun kasvamme itsenäiseksi ja globaaliksi studioksi, mutta näemme rajattomia mahdollisuuksia ja potentiaalia Destinyssa. Me tiedämme, että uudet seikkailut odottavat meitä kaikkia uusissa maailmoissa täynnä mysteerejä, seikkailuja ja toivoa, Bungie kertoo kotisivuillaan.

Peliblogi Kotakun lähteiden mukaan julkaisuoikeuksia koskeva uutinen otettiin Bungien sisällä juhlien vastaan. Bungie ja Activision ovat tähän mennessä ehtineet tehdä yhteistyötä Destinyn parissa kahdeksan vuotta, eikä se ole ollut mitään helppoa aikaa. Kotakun mukaan varsinkin sarjan sisältöä koskevat julkaisusuunnitelmat ovat hiertäneet yhtiöiden välejä. Ensimmäinen peli kävi tunnetusti myös läpi yleisesti haastavan kehitysjakson, mikä näkyi julkaisussa erityisesti ykkös-Destinyn tarinallisissa rakenteissa.

Sekä Activision että Bungie ovat todenneet, että julkaisuoikeuksien siirtäminen pyritään hoitamaan saumattomasti. Destiny 2:ta pc:llä jakavaa Battle.net-palvelua ylläpitävä Blizzard on yhtälailla kertonut, että peli on saamassa vastaisuudessakin sen täyden tuen.

Lähde: Bungie, Kotaku, Blizzard, Activision

Lisää luettavaa