Burnout-kehittäjä Criterion kutistui 17 ihmisen studioksi

Electronic Artsille kuuluva Criterion Games toimii nykyään vajaan 20 hengen pikkutiiminä valtaosan miehityksestä siirryttyä Ghost Games -nimen alle.

14.9.2013 03:07

Vuosien varrella pelaajille erityisesti Burnout-sarjan kautta tutuksi tullut Criterion Games on kutistunut 17 ihmisen pelistudioksi. Criterionin luova johtaja Alex Ward on vahvistanut asian Twitter-tilinsä kautta.

Ward antaa ymmärtää, että noin 60 Criterionin vanhaa työntekijää työskentelisi jatkossa Ghost Games -nimen alla. Nimellä viitattiin vielä tovi sitten vain Need for Speed: Rivals -peliä kehittävään Electronic Artsin göteborgilaiseen studioon, mutta siirron myötä sillä on nyt jonkinlainen toimisto myös Britanniassa.

Siirron tehneet kehittäjät ovat jo aiemmin avustaneet Rivalsin kehityksessä.

Vasta vielä viime vuonna Criterion tunnettiin studiona, jolle oli asetettu päävastuu koko Need for Speed -sarjan tulevaisuuden valvomisesta. Viime heinäkuussa kävi kuitenkin ilmi, että vastuu vaihtui hiljattain Ghost Gamesin harteille Criterionin keskittyessä uusiin projekteihin, jotka eivät välttämättä liity kilpa-ajamiseen alkuunkaan.

Väen menetyksestä huolimatta Ward on vakuutellut, että Criterion voi parhaillaan hyvin.

Lähde: Videogamer, Alex Ward (Twitter)

Lisää luettavaa