Call of Dutyn Ricochet-huijauksenestojärjestelmään on kehitetty uutta kiusaa huijarien pään menoksi.

Ricochetin on kerrottu aikaisemmin esimerkiksi estävän huijareita tappamasta vastustajiaan ja piilottavan kilpakumppanit näköpiiristä. Nyt huijauksenestojärjestelmän kehittäjät kertovat uudessa blogipäivityksessään uusimmasta lisäyksestään Ricochetin keinovalikoimaan.

Huijaukseneston uusimmalla työkalulla Ricochet-tiimi haluaa estää huijareita tekemästä minkäänlaista vahinkoa kanssapelaajilleen. Niinpä huijareiksi tunnistetuilta pelaajilta poistetaan kaikki aseet nyrkkejä myöten. Kehittäjien mukaan he eivät odota näkevänsä montaa verkkovideota uusimmasta huijauksenkitkentäkeinosta, mutta he kertovat huijareiden reaktioiden olevan hulvattomia.

Ricochet-tiimin mukaan huijareiden varalle on kehitetty myös muita, toistaiseksi salassa pidettyjä rajoituskeinoja, joista osa on jo otettu käyttöön. Kehittäjien keräämän aineiston perusteella keinoilla on myös selviä vaikutuksia pelaajien tekemien huijausilmoitusten määrään, mikä kertoo keinojen toimivuudesta. Blogipäivityksen mukaan huijaamisen kitkemisen ohella tiimi on omaksunut toiseksi tehtäväkseen mahdollisimman monen huijarin ärsyttämisen.

Lähde: Callofduty.com

Lisää luettavaa