Call of Duty -kehittäjä Infinity Ward on perustanut uuden studion.

Infinity Ward kertoo Twitter-tilillään perustaneensa uuden kehitysstudion Teksasin osavaltiossa sijaitsevaan Austiniin. Los Angelesissa majailevan Infinity Wardin päätoimiston ohella studiolla on toimipaikkoja myös Puolassa ja Meksikossa, joiden joukkoon uusi Teksasin toimipiste liittyy. Infinity Ward kertoo palkkaavansa paraikaa väkeä kaikkiin tehtäviin uuteen sijaintiinsa.

Alhaisesta verotuksestaan tunnettu Teksas on viime aikoina ollut etenkin teknologia-alan yritysten kiinnostuksen kohteena. Esimerkiksi autovalmistaja Tesla kertoi viime viikolla muuttavansa päämajansa Kaliforniasta Teksasiin työntekijöiden alhaisempien asumiskustannuksiin vedoten.

Infinity Wardin seuraavaa peliä ei ole vielä vahvistettu virallisesti. Huhujen mukaan studio kuitenkin työstäisi parin vuoden takaiselle Modern Warfaren jatko-osaa, jossa pelaajat taistelisivat Etelä-Amerikassa huumekartelleja vastaan.

Lähde: Infinity Ward

Lisää luettavaa