Call of Duty: Modern Warfare paljastui ensitrailerilla – uusittu pelimoottori, alustojen välistä räiskettä ja yksinpelikampanjan paluu

Call of Dutyssa on taas modernin sodankäynnin paikka, mutta uudella teknologialla.

30.5.2019 18:03

Call of Duty: Modern Warfare on vahvistunut seuraavaksi Activisionin suurräiskintäsarjan osaksi. Jälleen kerran Infinity Wardin käsialaa oleva peli ilmestyy PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle lokakuun 25. päivä.

Modern Warfare palauttaa sarjaan taas Black Ops IIII:n jälkeen yksinpelikampanjan, joka päästää räiskimään tällä kertaa ainakin niin Lähi-idässä kuin ”ikonisissa” eurooppalaiskaupungeissa. Toiminnasta luvataan monipuolista, sillä kampanjan on määrä tarjota puuhastelua niin hiippailun kuin pitkän sekä lyhyen kantaman taistelujen muodossa. Tarinan pitäisi olla samalla ajatuksia herättävä sekä aina vain vähemmän mustavalkoinen, ja vaikka numerot onkin pudotettu nimestä pois, nähdään mukana kapteeni Pricen kaltaisia tuttuja kasvoja.

Moninpelin suhteen tiedossa ei ole vielä paljoa, mutta sen luvataan tukevan ensimmäistä kertaa alustojen välistä pelaamista. ”Tavanomainen” kausikortti heivataan myös hiivattiin, jotta yhteisö voidaan pitää yhtenäisempänä yhteisillä kartoilla ja muulla julkaisun jälkeisellä sisällöllä.

Zombeista tai battle royalesta ei toistaiseksi ole ollut mainintaa. Jonkinlainen uusi strategista yhteistyötä kysyvä tila on kuitenkin luvassa.

Oma erikoisuutensa on vielä se, että Call of Duty: Modern Warfaren myötä sarjan on tullut aika ottaa haltuunsa uusi pelimoottori. Eurogamer-sivuston tietojen mukaan sen tarkoituksena on tavoitella aina vain realistisempaa yleisilmettä muun muassa säteenseurannan kera uhraamatta silti sarjalle tuttua 60 ruutua sekunnissa pyörivää toimintaa.

Lähde: Activision, Polygon

Lisää luettavaa