Call of Duty -sarja teki tänä vuonna paluun toiseen maailmansotaan, mutta ei pelin kehittäneen Sledgehammer Gamesin aloitteesta. Amerikkalaislehti Newsweekin haastattelussa Activisionin toimitusjohtaja Eric Hirshberg on paljastanut, että studio itse olisi alunperin halunnut tehdä jatkoa sen kolme vuotta sitten työstämälle Call of Duty: Advanced Warfarelle.

Newsweekin haastattelun mukaan Activision päätyi viemään sarjan toiseen maailmansotaan yhtiön johdon koettua, että fanit halusivat sarjan palata takaisin sen historiallisiin juuriin. Tämä tunne vahvistui viimevuotisen Call of Duty: Infinite Warfaren myötä, kun johtoporras koki, ettei se tuntunut tarpeeksi Call of Dutylta..

Nimenomaan Sledgehammer Gamesin Hirshberg kertoo laittaneensa asialle, koska uskoi studion kykyyn käsitellä aihealuetta autenttisesti, huolella ja kyvyllä tuoda peliin tunne toisen maailmansodan ”sanoin kuvaamattomasta” skaalasta.

Mitä tulee Call of Dutyn tulevaisuuteen, ei Hirshberg ole vielä näin Call of Duty WWII:n julkaisun tienoilla halunnut puhua paljoa asiasta. Hän on toistaiseksi vain ympäripyöreästi vihjannut, että Call of Dutylta löytyy hyväksi todettuja alisarjoja, aikakausia ja pelillisiä aloja, joilla on tarjota paljon vaihtelua.

Lähde: Newsweek

Lisää luettavaa