Call of Duty: Ghostsin moninpelistä julkaistiin ensimmäiset tiedot. Moninpelin kolmena peruspilarina ovat hahmonluonti, pelimaailma ja minne tahansa mukaan otettava pelikokemus.

Omaa sotilastaan voikin muokata kattavalta kuulostavalla arsenaalilla, sillä erilaisista ruumiinrakenteista, mittasuhteista ja varustuksesta saa kertoman mukaan noin 20 000 erilaista kombinaatiota, jotka vaikuttavat ulkomuodon lisäksi pelaamiseen. Miespuolisten sotilaiden lisäksi pelaajat voivat luoda myös naissotilaita.

Moninpelin ympäristöt ovat ensimmäistä kertaa dynaamisia. Toisin sanoen pelaajien aiheuttama tuho vaikuttaa kentän rakenteeseen ja luo uusia tilanteita, joten kartoista on opeteltava rakenteen ohella tuhottavat kiintopisteet.

Pelikokemus vuorostaan on entistä mukautuvampi, sillä CoD-verkkotilin myötä profiilinsa voi siirtää nykyiseltä konsolisukupolvelta tulevalle tilastoineen kaikkineen, minkä lisäksi peliä varten tulee oma iOS-ohjelma, jolla voi muun muassa seurata tilastoja sekä hallinnoida varustekokoonpanoja ja klaaneja.

Ghostsissa on mukana muun muassa seitsemän uutta moninpelimuotoa, 30 uutta asetta, 20 killstreakia (mutta ei death streakejä) sekä uusia yhteistyömuotoja.

Uusiin pelimuotoihin lukeutuu pelin tempoa jokaisesta taposta kasvattava Cranked, tiimiläisten ja vastustajien tuntolaattojen keräämiseen keskittyvä Search and Rescue sekä 10 itse luotua joukkuehahmoa hyödyntävä Squads, jonka koitoksia voi pelata soolona, yhteisvoimin tai kilpaillen muita pelaajia vastaan.

Pelihahmo on oppinut myös uusia liikkeitä, kuten nojautumisen ja maasyöksyn, jolla juoksevat pelaajat voivat nopeasti liukua maan tasalle.

Ghostsin tukemista jatketaan tuttuun tapaan myös pelin julkaisun jälkeen, sillä peliin luvataan jälleen Season Passia, jolla saa neljä lisäsisältöpakettia yhden hinnalla. Kaikki lisäsisällöt siirtyvät ilmaiseksi nykyiseltä konsolisukupolvelta tulevalle, mikäli pelaajat päättävät päivittää alustaansa matkan varrella.

Moninpeli esiteltiin tarkempien yksityiskohtien kera Los Angelesissa järjestetyssä julkistustilaisuudessa, jonka tallenteen voi katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Lähde: Activision

Lisää luettavaa