Call of Duty -kehittäjä vahvistui Naughty Dog -kaksikolla

Entiset Naughty Dog -kehittäjät Taylor Kurosaki ja Jacob Minkoff ovat ottaneet suunnakseen Infinity Wardin.

2.8.2014 04:00

Call of Duty: Ghostsin viime vuonna ulos pukannut Infinity Ward on saanut kovaa vahvistusta riveihinsä. Osaksi Activisionin luottostudiota on viimeisimpänä liittynyt nyt sekä Taylor Kurosaki että myös Jacob Minkoff, jotka vielä tovi sitten olivat osa Naughty Dogin miehitystä.

Kaksikosta Kurosaki oli ehtinyt elämään Naughty Dogin kanssa jo reilut kymmenen vuotta. Hän ehtikin yhtiössä ollessaan kehittää muun muassa niin Uncharted-, kuin J​ak-sarjan pelejä. Viimeisinä vuosina hän työskenteli Naughty Dogilla erityisesti pelien kerronnan parissa ja jatkaa vastaavanlaisessa roolissa myös Infinity Wardilla.

Minkoff ehti vaikuttaa Naughty Dogilla aina vuodesta 2009 asti suunnittelijan asemassa ja oli näin ollen mukana varsinkin kahden viimeisimmän Unchartedin kehityksessä. Hänen käsialaansa on voinut bongata varsinkin Uncharted 2:n junakohtauksesta.

Oletettavissa on, että kaksikon tulevaisuus tulee jollain tavalla risteämään seuraavaksi Call of Duty -sarjan kanssa. Koska Infinity Ward sai viimeisimmän pelinsä ulos kuitenkin vasta viime vuonna, nähtäneen heidän seuraava suurräiskintänsä vuoden 2016 tienoilla.

Lähde: Taylor Kurosaki (Twitter), Jacob Minkoff (Twitter), IGN

Lisää luettavaa