Call of Duty -miljoonapotti jaettiin viikonloppuna, suomalaisten taival katkesi alkulohkoon / Uutiset / pelaaja.fi

Call of Duty -miljoonapotti jaettiin viikonloppuna, suomalaisten taival katkesi alkulohkoon

30.03.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
0
Call of Duty -miljoonapotti jaettiin viikonloppuna, suomalaistiimin taival katke

Call of Dutyn vuoden 2015 mestaruus jäi Yhdysvaltoihin viikonlopun aikana kisatussa mittavassa Call of Duty Championship 2015 -finaaliturnauksessa.

Los Angelesissa pelattu miljoonan dollarin finaaliturnaus oli yhdysvaltalaisjoukkueiden hallintaa, sillä vain kolme Yhdysvaltain ulkopuolelta turnaukseen selviytynyttä joukkuetta pääsi jatkoon perjantain alkukarsinnoista. Ainoana suomalaisjoukkueena turnaukseen selviytynyt Team Menace jäi alkulohkoon onnistuttuaan voittamaan yhden kolmesta ottelustaan.

Call of Duty Championship 2015 -mestaruus ratkaistiin viime yön aikana pelatussa finaaliottelussa, jossa toisistaan ottivat mittaa Denial eSports- ja Revenge-joukkueet. Turnauksen 400 000 Yhdysvaltain dollarin pääpalkinto päätyi lopulta Denial eSportsille, joka onnistui voittamaan kolme viidestä finaaliottelustaan Revengeä vastaan. Finaalissa taipunut Revenge ei joutunut kuitenkaan poistumaan tyhjin käsin, sillä joukkue nettosi turnauksen toisesta sijasta 200 000 dollarin palkinnon.

Turnauksen arvokkaimman pelaajan palkinto jäi niin ikään Denial eSportsin haltuun. Denialin James "Clayster" Eubanks pokkasi Call of Duty Championship 2015 MVP -pystin saavuttamalla mm. koko turnauksen parhaan 1,31 tappoa/kuolema -suhdeluvun.

Lähde: Call of Duty Championship 2015

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja