Activisionin ja entisen Infinity Ward -johtokaksikon välinen oikeudenkäynti päättyi ennen kuin se ehti varsinaisesti alkaakaan. Osapuolet sopivat kiistansa oikeussalien ulkopuolella.

Oikeudenkäynnin oli tarkoitus alkaa jo alkuviikosta. Sitä siirrettiin kuitenkin perjantaille, ja tieto kiistan sopimisesta saatiin torstain aikana.

Sovinnon yksityiskohtia ei paljastettu julkisuuteen. Activision kuitenkin kommentoi, että edellisen vuosineljänneksen vahva tulos auttaa kattamaan tapaukseen liittyviä kuluja.

Oikeudenkäynti Vincent Zampellan ja Jason Westin sekä Activisionin välillä käynnistyi vuonna 2010. Infinity Wardin entiset johtohahmot erotettiin studioltaan, ja pian he loikkasivat jo yhteistyöhön Electronic Artsin kanssa.

Kaksikko haastoi Activisionin oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Activision puolestaan haki oikeutta Electronic Artsilta, mutta myös kyseinen juttu sovittiin salien ulkopuolella.

Lisätietoja kiistasta voi lukea esimerkiksi täältä.

Lähde: Gamasutra

Lisää luettavaa