Uutta Call of Dutya liikkeellä miljardin dollarin arvosta – mutta kiinnostuivatko pelaajat?

Activision on lähettänyt jälleenmyyjille miljardin dollarin edestä Call of Duty Ghostsia. Yhtiö ei kuitenkaan ole tällä kertaa paljastanut, miten hyvin peli kiinnosti kuluttajia ensimmäisenä päivänä.

6.11.2013 17:02

Call of Duty -sarjan uusin osa saapui kauppoihin eilen tiistaina, eikä mitenkään pienessä mittakaavassa. Julkaisija Activision on ilmoittanut, että se on tuupannut Call of Duty: Ghostsia jälleenmyyjille myytäväksi yhteensä yli miljardin dollarin arvosta.

Parhaillaan ei kuitenkaan ole tiedossa, miten hyvin peliä on saatu kuluttajien käsiin. Vuosi sitten Activision juhlisti, kuinka Call of Duty: Black Ops II nimenomaan takoi 500 miljoonaa dollaria ensimmäisen 24 tunnin aikana kuluttajamyynneillään. Miljardin dollarin saavuttamiseen se tarvitsi 15 päivää.

Activisionin mukaan ”miljoonat pelaajat” pelaavat parhaillaan toki Ghostsia jo netissä. Tällä hetkellä sen pitäisi myös olla suosituin peli Xbox Livessä.

Julkisuuskuvansa kannalta Activision on tänä vuonna ollut mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä vasta syyskuussa pelitalo Take-Two juhlisti, kuinka Grand Theft Auto V takoi pelikaupoissa arvioilta miljardi dollaria kolmessa päivässä. GTA V saikin näin esimerkiksi paikan Guinnessin ennätystenkirjassa myyntinopeutensa ansiosta, mihin juuri Activision toivoi tuovansa vielä muutoksen.

Call of Duty: Ghosts on parhaillaan virallisesti saatavilla PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, Wii U:lle ja pc:lle. Myös PlayStation 4- ja Xbox One -versiot tekevät tuloaan.

Lähde: Activision (Businesswire)

Lisää luettavaa