Call of Dutyn kummitukset kohtaavat alienhämähäkit kuun lopulla

Ensimmäinen karttapaketti alkaa olla valmis astumaan uunista Call of Duty: Ghostsiin. Luvassa sekä perinteisempää räiskyttelyä, että hämähäkkejä.

13.1.2014 19:47

Call of Duty: Ghostsin ensimmäinen lisäsisältöpaketti on saapumassa ensimmäisten pelaajien kätösiin vielä kuluvan kuun aikana. Infinity Wardin Twitter-tilin mukaan Onslaughtiksi kutsuttu kokonaisuus aloittaa matkansa maailmassa tammikuun 28. päivä.

Call of Dutylle ominaiseen tapaan Onslaught tuo mukanaan tietenkin neljä uutta moninpelikarttaa, jotka viime viikolla nettiin vuotaneen mainoksen mukaan kantavat nimiä Fog, Bayview, Containment ja Ignition. Lisäksi mukana nähdään Ghostsin Extinction-tilaa laajentava Nightfall-episodi uuden hirviön (kts. uutiskuva) kera sekä pari tuoretta tuliluikkua.

Alta löytää ensimmäiset videomaistiaiset uudesta sisällöstä.

Infinity Ward ei ole vielä virallisesti vahvistanut, mitä alustoja annettu julkaisupäivämäärä koskisi. Vuotaneen mainoksen perusteella lisäsisältöpakettiin päästään kuitenkin jälleen ensiksi käsiksi vain Xboxeilla.

Onslaught on ensimmäinen neljästä Ghostsiin suunnitellusta karttapaketista, jotka kuuluvat osaksi pelin kausikorttia. Itsenäisenä ostettaessa paketti kustantanee sen voin 15 euroa.

Lähde: Infinity Ward (Twitter), Charlie Intel

Lisää luettavaa