Puolalaisstudio CD Projekt Red on paljastanut uudistetun strategiansa.

Uudessa lähestymistavassa on viitteitä paljon puhutun Cyberpunk 2077:n kehitystaipaleelta otetuista opeista. CD Projektin mukaan pelien markkinointikampanjoita lyhennetään, eikä peleistä jaeta enää niin paljon tietoa ennen julkaisun lähestymistä. Viime vuonna julkaistu Cyberpunk 2077 esiteltiin alun perin yli kahdeksan vuotta ennen pelin ilmestymistä ja pelistä tihkui tietoa vuosien ajan ennen julkaisua.

Jatkossa studio kertoo myös laittavansa panoksiaan useiden AAA-pelien kehittämiseen samanaikaisesti. Strategisia tavoitteita tuetaan myös organisaatiouudistuksilla, joiden yhteydessä studio siirtyy ketteriin tiimeihin. Ketterämmän organisaatiorakenteen kerrotaan mahdollistavan useiden isojen kehitysprojektien työstämisen rinnakkain.

Vaikka studio aikoo jatkossakin keskittyä ennen kaikkea yksin pelattaviin roolipeleihin, on tulevaisuudensuunnitelmissa myös panostuksia uusiin medioihin ja sisältötyyppeihin. Lisäksi moninpeli on jatkossa olennaisempi osa CD Projekt Redin pelejä. Myös yhtiön GOG Galaxy -alustaa kehitetään edelleen tukemaan verkkoyhteisöjen kasvua.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa