Chris Avellone ahdistelusyytösten kohteena – sai lähteä Dying Light 2:sta ja Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2:sta

Peliveteraani Chris Avellone on saanut lähteä kahdesta pelistä ahdistelusyytösten vuoksi.

23.6.2020 06:35

Tunnettua pelikehittäjä Chris Avellonea syytetään seksuaalisesta ahdistelusta.

Useat tahot ovat viimeisten päivien aikana kertoneet sosiaalisessa mediassa Avellonen ahdistelleen naisia ja käyttäneen asemaansa pelialalla hyväkseen. Avellonen kerrotaan muun muassa juottaneen naisia kaatokänniin alan tapahtumissa ja ahdistelleen heitä tämän jälkeen. Lisäksi hänen kerrotaan lähetelleen naisille seksuaalisia viestejä sosiaalisessa mediassa. Avellone ei ole toistaiseksi kiistänyt häneen kohdistuvia syytöksiä ja on tunnustanut syytösten olemassaolon kommentoimalla niitä itsekin Twitterissä.

Syytösten seurauksena sekä Dying Light 2:ta kehittävä Techland ja Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2:n julkaisija Paradox Interactive ovat päättäneet yhteistyön Avellonen kanssa. Paradoxin mukaan Avellonen työstämät osuudet on poistettu Bloodlines 2:sta.

Tätä nykyä freelancerina toimiva tunnetaan ennen kaikkea työstään roolipelien parissa. Hän on toiminut mm. Fallout 2:n ja Star Wars: Knights of the Old Republic 2:n suunnittelijana. Viime vuosina käsikirjoittamiseen keskittynyt Avellone on työskennellyt Dying Light 2:n ja Bloodlines 2:n ohella kirjoittajana esimerkiksi palkitussa Star Wars Jedi: Fallen Orderissa.

Lähde: Gamasutra

Lisää luettavaa