Jos pelattavasta sattuu näin viikonloppuna olemaan pula, niin pc:lle irtoaisi tällä hetkellä taas parikin peliä ilmaiseksi. Toinen näistä on modernimpi indeitoimintateos Enter the Gungeon, kun toinen on Christopher Lloydin tähdittämä 90-luvun hämmentävä seikkailupelitapaus Toonstruck.

Toonstruck on löydettävissä GOG-kauppapaikalta, jossa sitä jaellaan sunnuntai-iltaan saakka. Mikäli siitä ei ole aiemmin kuullut tai nähnyt mitään, auttaa oheinen video kummasti sivistämisessä.

Parhaillaan GOGissa on myös vetämässä viimeisiään sen oma kesäalennuskampanja.

Enter the Gungeon löytyy vuorostaan Epic Games Storesta, jossa se on osa kauppapaikassa pitkin vuotta jatkunutta lahjapeliohjelmaa. Epic itse asiassa kiristi lahjapelien jakotahtia aiemmin keväällä, joten Gungeonkin on napattavissa enää vain kesäkuun 20. päivään asti. Sen jälkeen viikon pituiseen jakeluun ilmestyy Rebel Galaxy.

Lisää luettavaa