
Square Enix on elvyttämässä tänä vuonna ison joukon klassisia 1990-luvun roolipelejään.
Aluksi valmistautua sopii vuoden 1999 PlayStation-helmen paluuseen, sillä 7. huhtikuuta julkaisunsa saa Chrono Cross: The Radical Dreamers Edition. Kyseessä on Chrono Crossin visuaalisesti ja äänimaailmaltaan ehostettu remasterointi, johon on lisätty mukaan muutamia vapaaehtoisia ominaisuuksia, kuten automaattitaistelut ja kyky kytkeä pois viholliskohtaamisia. Halutessaan pelaaminen onnistuu myös alkuperäisillä grafiikoilla.
Bonuksena mukaan on lisätty pelin eräänlaisena pohjustuksena toiminut tekstiseikkailu Radical Dreamers - Le Trésor Interdit -. Kokemus julkaistiin alkujaan vain Japanissa Super Famicomin Satellaview-lisälaitteelle. Kyseessä oli käytännössä Super Nintendo -klassikko Chrono Triggeriä seurannut sivutarina.
Tulossa Chrono Cross: The Radical Dreamers Edition on PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Switchille sekä Steamiin. Traileri on nähtävissä alta.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Chrono Cross saadaan virallisesti Eurooppaan.
Toinen paluun tekevä Square-klassikko on vuoden 1994 Super Famicom -peli Live A Live. Aiemmin yksinomaan vain Japanissa julkaistu peli tuodaan takaisin täytenä uusioversiona, joka käyttää hyödyksi Octopath Travelerin esittelemää "HD-2D" -tyylin ulkoasua. Uusiksi tehty Live a Live tekee tuloaan Switchille 22. heinäkuuta, ja se kertoo alkuperäisen teoksen tavoin tarinan kahdeksasta eri aikakaudella elävästä sankarista ja näiden koettelemuksista.
Ensivideo Live A Liven paluusta on katsottavissa sekin ohesta.
Kolmas elvytyksen kokeva Square-nimike on mecha-taktikointisarja Front Mission. Tämän vuoden kesän aikana Switchille on odotettavissa tuore 3D-uusioversio nimeltä Front Mission 1st sarjan ensimmäisestä osasta, ja myöhemmin tulevaisuudessa myös Front Mission 2:n on määrä saada vastaavanlainen käsittely. Hankkeen taustalla on Forever Entertainment, joka on tuonut takaisin viime aikoina myös esimerkiksi Panzer Dragoon- ja The House of the Dead -sarjoja.
Klassikkopelien paluut paljastuivat kaikki osana Nintendon tuoretta Direct-lähetystä. Sen ohessa julki tuli myös viimeisin traileri nyt maaliskuussa ilmestyvästä Triangle Strategy -taktiikkaroolipelistä, josta ilmestyi samantien kokeiltavaksi uusi eShopista ladattava demo. Nyt saatavilla oleva demo tarjoaa koettavaksi pelin ensimmäiset kolme lukua ja siinä luodun tallennuksen voi siirtää myöhemmin itse pääpeliin.