Cities: Skylines maistuu myös piraateille, mutta julkaisijaa ei huoleta

Suomalainen uutuushitti Cities: Skylines on osoittautunut suosituksi myös piraattien keskuudessa. Julkaisija Paradoxilla on kuitenkin suunnitelma valmiina.

16.3.2015 06:00

Viime viikolla ilmestynyt Cities: Skylines majailee edelleen Steamin myyntilistan kärkipaikalla, mutta pelin suosio näkyy myös ikävämmälläkin tavalla.

Tamperelaisstudio Colossal Orderin kehittämän Cities: Skylinesin julkaisija Paradox Interactive kertoo pelin kiinnostavan myös pelipiraatteja. Paradoxin Shams Jorjani antaa kuitenkin ymmärtää Twitter-viestiensä perusteella, etteivät laittomat lataukset julkaisijaa juuri huoleta.

Jorjani kertoo Paradoxin aikovan taistella Cities: Skylines -piratismia vastaan päivittämällä peliä ahkerasti. Netflix-suoratoistopalvelua hyvänä esimerkkinä käyttävän Jorjanin mukaan ylivertaisen palvelun tarjoaminen on avain piratismin rajoittamiseen. Jorjani päätti piratismi-twiittailunsa vielä viimeisellä piikillä omia kopioinninestojärjestelmiään kehittäneiden julkaisijoiden suuntaan:

Lähde: VG247

Lisää luettavaa