Civilizationin isä lähtee syvemmälle avaruuteen – Sid Meier’s Starships julkistettu

Firaxis ja Sid Meier ovat työstämässä uutta avaruusaluslaivueisiin keskittyvää vuoropohjaista strategiapeliä.

19.1.2015 14:43

Civilization-sarjan suunnittelijalegenda Sid Meier on julkistanut uuden vuoropohjaisen strategiapelin. Yhdessä Firaxis-studionsa kanssa mies puuhastelee parhaillaan Civilization: Beyond Earthin universumiin sijoittuvaa Sid Meier’s Starshipsia.

Windows- ja OS X -koneille sekä iPadeille matkalla olevassa Starshipsissa pelaajat ottavat hallintaansa kokonaisen avaruusaluslaivueen, jonka voimin päästään sekä taistelemaan, tutkimaan avaruutta että myös harrastamaan diplomatiaa eri planeettojen välillä. Starshipsin ja Civilization: Beyond Earthin kerrotaan olevan lisäksi jollain tapaa myös toiminnallisesti yhteydessä toisiinsa, mutta yksityiskohtia tästä ominaisuudesta ei ole kuitenkaan vielä kerrottu tarkemmin.

Sid Meier’s Starship on tarkoitus julkaista vielä kuluvan vuoden alkupuoliskon aikana.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa