Conan Exiles lähtee aavikolta jäiseen pohjolaan seuraavalla isolla laajennuksellaan

Conan Exiles saapuu pian Xbox Onelle ja siinä samalla peli laajenee 70 prosenttia isommaksi.

3.8.2017 17:02

Conan barbaari -teemaisella Conan Exiles -selviytymispelillä on edessään iso päivä 16. elokuuta. Ensinnäkin pelin vielä kehitysvaiheessa oleva versio suunnistaa tuolloin Xbox Onelle, minkä lisäksi sen seuraava ilmainen sisältölaajennus saapuu samalla monipuolistamaan Exilesin maailmaa.

Kehittäjä Funcom kutsuu uutta sisältökokonaisuutta The Frozen Northiksi, mikä kuvailee jo varsin hyvin sen tarjontaa. Uuden sisällön keskeinen uudistus on lumiseen pohjoiseen sijoittuva alue, jonka pitäisi tehdä Conan Exilesin maailmasta 70 prosenttia suuremman. Luvassa on samalla uusia mekaniikkoja, kuten katiskojen käyttö, mehiläishoitoa ja lämpimänä pysymisen suhteen auttava kokkaaminen ja alkoholijuomien paneminen.

Pelikuvaa uudesta sisällöstä näkee pelin uudesta trailerista.

Virallista julkaisua Funcom on kaavaillut Conan Exilesille ensi vuodelle tammi-maaliskuun tienoille. Tuolloin peli saapuu pc:n ja Xbox Onen lisäksi myös PlayStation 4:lle.

Lisää luettavaa