Lokakuussa kelpaa taas herkutella, sillä Cook, Serve, Delicius 3?! on päivätty kyseisen kuun 14. päivälle. Tarkalleen ottaen peli poistuu pc:llä tuolloin varhaisjulkaisuvaiheestaan ja tuodaan samalla Xbox Onelle ja Switchille.

PS4-version on senkin määrä ilmestyä pian tämän jälkeen. Versio Amazonin uutta Luna-pilvipalvelua varten tekee sekin tuloaan.

Aiempien Cook, Serve, Delicious -pelien tavoin myös uutukaisessa kokataan erilaisia ruoka-annoksille nälkäisille ja kiireisille asiakkaille tarkkaan harkituin mutta myös vilkkain napinpainalluksin. Uutukaisessa ei enää luotsata kuitenkaan perinteistä ravintolaa, vaan läpi sodan runteleman Amerikan huristelevaa ruokarekkaa, jonka on aina silloin tällöin huolehdittava muun muassa raskaasti aseistautuneista kilpailijoista.

Pelille kertyy hintaa noin 20 euroa. Ohessa sen viimeiset kaksi esittelyvideota viimeisen kuukauden varrelta.

Julkaisupäivän vahvistumisen kunniaksi Cook, Serve, Delicious! 2:ta voi pelailla viikon loppuun asti ilmaiseksi Steamissa. Sarjan aiemmat osat ovat myös 75 prosentin alennuksessa.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa