
Crash Team Rumble on nyt päivätty.
Julkaisija Activision on paljastanut Crash Team Rumblen ilmestyvän tulevana kesänä. Crash Bandicootin ja kumppanien tähdittämä verkkopeli saapuu kuitenkin pelaajien testattavaksi jo ensi kuussa.
Crash Team Rumblessa pelaajat kisailevat nelihenkisissä tiimeissä otteluissa, joiden voittajaksi selviytyy eniten Wumpa-hedelmiä kerännyt joukkue. Tarjolla on joukko Crash Bandicoot -peleistä tuttuja hahmoja, joista jokaisella on omat erikoisvoimansa, joiden avulla pelaajat voivat auttaa joukkuettaan voitontavoittelussa.
Xbox- ja PlayStation-konsoleille julkaistava Crash Team Rumble ilmestyy 20. kesäkuuta. Muutaman kymmenen euron hintaisen pelin ennakkotilaajat pääsevät testaamaan peliä ennakkoon 20.-24.4. järjestettävässä suljetussa betatestissä. Beta sisältää viisi hahmoa ja kolme karttaa.
Pelin on vahvistettu saavan myös kausittaista sisältöä. Pelin perusversion ostajat saavat itselleen kausipassin Crash Team Rumblen ensimmäiselle kaudelle. Deluxe-version ostajille on luvassa lisäksi 25 tason ohitusta ensimmäiselle kaudelle sekä Premium-taistelupassi toiselle kaudelle.
Lähde: Activision
Kommentit
Ei erityisesti sytyttänyt gameplayvideo, mutta Toys for Bob on muuten kyllä tehnyt loistokäännökset aiemmista peleistä. Toivottavasti tässä on local multiplayer, muuten saattaa pelaaminen jäädä vähälle tai hankkimatta
Olisivat vaan tehneet sen Crash Bash remasterin. Hyllyyn jää toistaiseksi.