Tony Hawk’s Pro Skater 1+2:een on puhallettu kevyesti uutta eloa näin perjantaina ilmestyneellä päivityksellä.

Päivitys viilaa ensinnäkin pelin Tour-tilaa antamalla mahdollisuuden pelata kaikki Tony Hawk’s Pro Skaterin ja Tony Hawk’s Pro Skater 2:n tavoitteet läpi uusiksi yksittäisillä eri hahmoilla. Uusia haasteitakin on tuotu Tour-tilan, moninpelin, Create-A-Parkin ja Combo Practicen puolelle, eli kokemustarjontaa ja pelin sisäistä valuuttaa pääsee keräilemään siis aina vain ahkerammin. Moninpelin toimintaakin on pyritty tekemään myös viilauksia, joilla pelaamiseen saataisiin mukaan enemmän vaihtelua.

Lisää ansaittavaakin 1+2 on saanut. Lisäyksiä edustavat ilmaiset Crash Bandicoot 4: It’s About Time -teemaiset lisukkeet, kuten uudet paidat, hatut ja tuore dekki. Ostamassa peliin voi käydä hiljalleen myös Birdman Pack -nimisen noin viiden euron varustesetin, jonka tuloilla on määrä tukea julkisten skeittipuistojen rakentamista Yhdysvalloissa osana The Skatepark Project -järjestöä.

Lähde: Activision

Lisää luettavaa