The Crew 2 ottaa maan, meren ja ilman haltuunsa kesäkuussa / Uutiset / pelaaja.fi

The Crew 2 ottaa maan, meren ja ilman haltuunsa kesäkuussa

15.03.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Ubisoftin jo kertaalleen lykkääntynyt ajopeli The Crew 2 on saanut uuden julkaisupäivän. Kunhan nykyiset suunnitelmat pitävät vain paikkansa, ilmestyy peli Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle 29. kesäkuuta.

Julkaisua ennen pelistä järjestään vielä toistaiseksi määrittelemättömänä ajankohtana beta-testi, johon voi hakea mukaan The Crew 2:n kotisivuilla. Alkuperäisessä The Crew'ssa päästään vielä ennen jatkoa-osan tuloa suorittamaan myös kuukausittaisia haasteita, joilla uuteen peliin voi avata jo ennakkoon erilaisia ajoneuvoja.

Julkistuksen Ubisoft on antanut myös The Crew 2:n noin sadan euron Motor Edition -erikoisversiolle, jonka ostajat pääsevät pelin kimppuun kolme päivää etuajassa. Yksinoikeudella Ubisoftin oman kauppapaikan kautta myytävään pakettiin kuuluu mukaan lisäksi esimerkiksi kausikortti, tarroja, fyysinen kartta, ylimääräisiä autoja ja asusteita sekä rekisterikilpi.

Ensimmäisen pelin tapaan myös The Crew 2:ssa lähdetään kaahailemaan avoimeksi pelimaailmaksi muovatuissa USA:ssa. Pelkkien autojen käyttöön ei tarvitse tällä kertaa myöskään tyytyä, sillä käyttöön on saatu myös lentokoneet ja veneet.

Lähde: UbiBlog

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja