Brittiläisen Criterion Gamesin perustajajäsenet Alex Ward ja Fiona Sperry ovat jättäneet vanhan studionsa taakseen, pelisivusto Polygon raportoi. Sivuston Electronic Artsilta saaman tiedonannon perusteella kaksikko päätti lähdöstään itse.

Wardin Twitter-tilin mukaan hän sekä Sperry ovat seuraavaksi muodostamassa yhdessä täysin uuden pelistudion.

Tieto Criterionin johtajien lähdöstä on tullut vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun Ward ilmoitti pelistudion supistuneen vain noin 17 ihmisen kokoiseksi. Valtaosa Criterionin työntekijöistä siirtyi syyskuussa osaksi Need for Speedista vastaavaa Ghost Gamesia.

EA:n tiedonannon mukaan Criterion pysyy pystyssä ilman Wardia ja Sperrya. Parhaillaan studiossa työstetään uutta projektia uuden sukupolven konsoleille Criterion-konkari Matt Websterin johdolla. Tulossa ei näillä näkymin ole ajopeliä.

Parhaiten Criterion on tullut tunnetuksi Burnout-sarjasta ja tuoreimmista Need for Speed -peleistä, mutta vuosien varrella se on ehtinyt syöksemään ulos myös sellaisia tuotoksia kuin Black ja AirBlade. Vuonna 2000 perustettu yhtiö tunnetaan myös grafiikkamoottori RenderWaren kehittäjänä.

Lähde: Polygon, Alex Ward (Twitter)

Lisää luettavaa